Ruoka on rakkautta! Ruuan valmistaminen ja leipominen ovat minulle tärkeitä asioita. Kokeilen erilaisia reseptejä ja sovellan niitä omien ideoideni mukaan. Nautiskelen kesäisin aamupalan syömisestä auringinpaisteessa ulkona. Liikunta on myös minulle voimaannuttava asia. Käyn mielelläni kuntosalilla treenaamassa ja haastan itseäni fyysisesti. Liikunta myös tuulettaa ajatuksia. Sukset hankin viimein pitkän (vuosia) kestäneen harkinnan jälkeen. Hyvä on hiihtäjän hiihdellä kevätauringossa. Pidän myös pihatöistä. Ulkona seisoskelun sijaan mielummin puuhailen ulkona jotain. 

Pidän erityisen paljon leipomisesta, jota nyttemmin tulee harrastettua enää harvemmin. Teen mielelläni erilaisia kakkuja lasteni syntymäpäiville ja joskus myös lähipiirin pyynnöstä heidän juhliinsa. Sokerimassasta koristeiden muotoileminen on mielenkiintoista ja haastavaa. Tehdessä kehittyy, kun uskaltaa ottaa haasteita vastaan.